maanantai 27. tammikuuta 2014

Tässä ovat suomalaiset olympialaisissa



Suomen joukkueen valinnoissa noudatetaan ns. ”jatkuvan valinnan” periaatetta, eli urheilijoita voidaan valita sitä mukaa kun valintakriteerit täyttyvät. Näin urheilijoille halutaan taata paras mahdollinen valmistautuminen itse kisoihin. Valintoja on julkistettu 30.10., 16.12, 13.1. ja 20.1. Olympiajoukkuetta voidaan täydentää vielä 27.1. Jääkiekkomaajoukkueet nimettiin 18.12. (naiset) ja 7.1. (miehet). Suomen joukkueessa Sotšin olympialaisissa tullee olemaan 100-110 urheilijaa.
Lähtökohtana on saada olympialaisiin parhaat ja menestyspotentiaalia omaavat urheilijat, jotka ovat kisoissa kauden parhaassa tuloskunnossa.
Olympialaisiin voidaan valita urheilijat, joilla on kansainvälisten näyttöjen (lähtökohtaisesti lajin kausien 2012–2013 ja 2013–2014 MM-kilpailut, maailmancup-kilpailut ja maailmanranking) perusteella realistinen mahdollisuus sijoittua henkilökohtaisessa kilpailussa 16 parhaan joukkoon. Jos viestijoukkueella tai joukkuekilpailussa on kansainvälisten näyttöjen perusteella realistinen mahdollisuus sijoittua kahdeksan parhaan joukkoon, voidaan joukkuetta täydentää urheilijalla, joka ei täytä henkilökohtaisen kilpailun kriteereitä. Rimaa on nostettu aiempaan verrattuna, mutta joukkueeseen voidaan valita harkinnalla myös uransa nousujohteisessa kehitysvaiheessa olevia urheilijoita, jotka arvioidaan tulevaisuuden menestyjiksi.
Huippu-urheiluyksikkö valitsee urheilijat lajien kanssa tehdyn valmistelun pohjalta, jonka jälkeen Olympiakomitean hallitus kirjaa ne.

VIDEO: Saksa voitti 22-1 – Somalia juhli jääpallohistoriansa avausmaalia kuin mestaruutta!


Somalian maajoukkue pelasi ensimmäisen ottelunsa ikinä jääpallon MM-kisojen B-ryhmässä maanantaina Saksaa vastaan. Saksa oli lopulta parempi numeroin 22-1.
Somalia teki kuitenkin monien yllätykseksi heti maalin avausmatsissaan ja kyllähän se oli ansaittu juhlinnan paikka. Maalista iloittiinkin aidon onnellisesti.
Tulevan keskiviikon Mongolia-ottelu jouduttiin siirtämään 4000 katsomopaikkaa kattavalta stadionilta suuremmalle, koska matsiin oli jo sunnuntai-iltaan mennessä myyty yli 7000 lippua.


lauantai 25. tammikuuta 2014

25.1. Liiga -ennakot: Paljon suosikkeja!





    Ässät – Ilves:

    Alavireisesti pelanneet Ässät ja Ilves ottavat yhteen lauantaina Isossamäessä. Ässien pudotuspelipaikka on lipeämässä käsistä lopullisesti, Ilves on vielä toistaiseksi kiinni paikasta kymmenen parhaan joukossa.

    JYP – KalPa:

    KalPa matkustaa Jyväskylään JYPin vieraaksi jo kolmannen kerran tällä kaudella. Mediakohun keskellä pyörivä KalPa lähtee jahtaamaan toista pistepottia Jyväskylästä nuorten pelaajien johdolla.

    SaiPa – HPK:

    Lappeenrannan Kisapuistossa juhlitaan HPK-ottelun alla Ville Kohon 600. liigaottelua, mutta samalla siellä jaetaan kolme sarjapistettä. Hyvässä nosteessa oleva HPK asettaa pienistä maalinteko-ongelmista kotonaan kärsineelle kotijoukkueelle uuden haasteen.

    TPS – Jokerit:

    Lauantain TPS-Jokerit ottelun pitäisi elää melkoisen perinteen mukaisesti. Turkuhallin yleisö toivoo näkevänsä ottelun, joka muistuttaisi vanhoista hyvistä ajoista ja joka olisi arvoisensa päätös legendaarisen taisteluparin tarinalle. Pelillisesti todennäköisyydet eivät ole onnistuneen nostalgiatripin puolella, sillä Jokerit lähtee lauantain peliin suurena ennakkosuosikkina.

    Tappara – Pelicans:

    Pelicans astelee fileroitavaksi Hakametsän jäähalliin. Isännäksi astuva Tappara osoitti tasonsa tiistaisella Kärpät-voitolla.

    Ässät - Ilves 1
    JYP - Kalpa 1
    Saipa - HPK 1
    TPS - Jokerit 2
    Tappara - Pelicans 1

    Yhteiskerroin 16.97 

    Expekt palauttaa panoksen takaisin 50 € asti jos vain 4/5 osuu! 
    Lisäksi uudet pelaajat saavat riskittömän vedon 50€ asti!

    Janne Tuohino ajamassa Arctic Lapland Rallyn voittoon


    Janne Tuohino johtaa Arctic Lapland Rallya kun ajamatta on 2 erikoiskoetta.

    SM1.

    SIJ1-Ohjaaja/DriverAIKA / ERO 1.
    1Janne Tuohino1:30:53,4
    2Jarkko NikaraAT-Rankaisu: *+1:34,6
    3Riku Tahko+1:59,3
    4Jussi Tiippana+2:07,7
    5Jussi Vainionpää+3:54,7
    6Mattias Therman+4:21,5
    7Roland MurakasAT-Rankaisu: *+4:27,2
    8Mikko Eskelinen+4:38,2
    9Jarkko HosikeAT-Rankaisu: *+6:18,8
    10Veli-Pekka Karttunen+7:39,3


    SM2.


    SIJ1-Ohjaaja/DriverAIKA / ERO 1.
    1Juha Salo2:39,8
    2Kaspar Koitla+0:10,7
    3Joni Nikko+0:11,4
    4Teemu Asunmaa+0:12,6
    5Esa Ruotsalainen+0:14,6
    6Kristian Kiviniemi+0:15,3
    7Atte Kivioja+0:15,9
    8Kees Burger+0:22,4
    9Juha Sipilä+0:23,5
    10Evgeny Cherkasov+0:27,0


    SM3.


    SIJ1-Ohjaaja/DriverAIKA / ERO 1.
    1Joonas Tokee3:09,0
    2Joonas Lindroos+0:01,0
    3Henri Haapamäki+0:01,7
    4Matias Kauppinen+0:03,4
    5Mika Eskelinen+0:04,7
    6Jori Nousiainen+0:04,8
    6Henri Kolsi+0:04,8
    8Samuli Vuorisalo+0:07,4
    9Petri Itkonen+0:09,3
    10Teemu Suninen+0:10,0

    Ek. 9 Heinunkierto 23,40 KM on startannut klo. 14.01

    Rallin päättävä Ek. 10 Ristilampi 49 KM starttaa 15.04


    Jamaikan kelkkajoukkue menossa taas olympialaisiin

    Jamaikan elokuvaan asti päässyt kelkkailujoukkue yrittää tosissaan Sotshiin, rahankeruukampanjoiden avittamana



    Olosuhteet Jamaikalla eivät ole talviurheilulle otolliset. 

    Tällä kertaa kyseessä on kahden miehen joukkue, jota johtaa jo vuoden 2002 olympialaisten veteraani Winston Watt, 46.
    Watt ja hänen jarrumiehensä Marvin Dixon ovat jo keränneet kauden kelkkailukisoista olympiaedustukseen vaadittavat tasopisteet.
    Nyt jamaikan-amerikkalaiselta joukkueelta puuttuu vain rahaa, sillä olympiamatkan on arveltu maksavan yli 30 000 euroa.

    Kryptovaluutta Dogecoin on vaihdettavissa Bitcoiniksi, ihan oikeaksi nettivaluutaksi ja nyt Dogecoinin avulla on kerätty jo noin 20 000 euroa kelkkailijoitten Sotshin-matkaan.Watt avasi jo Paypal-tilin avustuksia varten, mutta todellinen lahjoitusryntäys syntyi vasta, kun hupivaluutta Dogecoinin kehittäjät ottivat tiimin silmäteräkseen.
    Ensi kertaa jamaikalaisia kelkkailijoita nähtiin olympialaisissa vuonna 1988 ja 1993 heistä julkaistiin suosittu elokuva Cool Runnings.

    Kuva elokuvasta: Cool Runnings

    perjantai 24. tammikuuta 2014

    Katso video: Maalivahti ympärikännissä - torjui silti

    Tshekin amatöörisarjan jääkiekko-ottelussa nähtiin erikoinen tilanne, kun maalivahti esitti pelastuksen vähintäänkin tiukasta etukenosta huolimatta.


    Vaikka seisominenkin tuotti umpijurrissa toikkaroineelle veräjänvartijalle suuria hankaluuksia, oli mies hereillä vastustajan hyökätessä ja pystyi kuin pystyikin venymään torjuntaan.
    Juopon tuuria vai ei? Jokainen päättäköön itse.


    torstai 23. tammikuuta 2014

    Masuhr lähtökuopissa – suuntana HIFK tai Kärpät


    KalPan ruotsalaispakki Adam Masuhr ei ole enää kokoonpanossa torstai-iltana, kun Kuopion kiekkoylpeys kohtaa Ässät.
    KalPa tyhjentää joukkuettaan taloudellisten syiden pakottamana. Seura tiedotti asiasta keskiviikkona. Ensimmäinen lähtijä saattaa hyvinkin olla Adam Masuhr. Ruotsalainen ei pelaa häntäpään taistossa KalPa-Ässät.
    MTV Sportin tietojen mukaan SM-liigajoukkueista Masuhria tavoittelevat sarjakärki Kärpät sekä HIFK. HIFK hakee ryhmäänsä oikealta ampuvaa puolustajaa.
    0-vuotias Moran kasvatti on tehnyt 41 SM-liigapelissä 10 tehopistettä. Puolustajan plus-miinus -tilasto näyttää surullista lukemaa -18.
    Kalpa on SM-liigassa jumbona.

    Lähde: MTV SPORT